
Marjakartano Hussolaan voi majoittua yksin tai ryhmässä. Talvikautena vuodepaikkoja löytyy yhteensä 34 (+8) henkilölle ja kesäkautena 52 (+8) henkilölle. Vaihtoehtoja löytyy moneen makuun.
Pieni-Tallusjärven rannalla on neljä 5 tähden hirsimökkiä, joista kolme valmistui 2005 ja yksi 2008. Mökit ovat lattialämmityksellä varustettuja, jolloin perheen pienimmätkin voivat turvallisesti leikkiä hirsirakennuksen avarissa tiloissa. Ympärivuotiseen käyttöön suunnitelluissa mökeissä voit nauttia saunan löylyistä ja rentoutua takkatulen ääressä. Mökin tupakeittiössä ja ulkogrillissä voit valmistaa itse ruokaa. Astiasto ja ruoan valmistusvälineet kuuluvat mökin varustukseen. Viihdekeskukseen kuuluu radio/cd-soitin, televisio, DVD -soitin ja WLAN yhteys.
Järvelle pääset mökin suotuveneellä. Mökit soveltuvat oivallisesti perheiden ja pienten ryhmien majoitustiloiksi.
Hirsimökit
Pihapiirin rantamökkiin voi majoittua 2 henkilöä ympäri vuoden. Tilavan takkahuoneen lisäksi saunan lauteilla on tilaa yhteensä jopa 10 henkilölle, joten mökkiä voi käyttää myös illanviettoon pienelle ryhmälle. Hiekkaranta, laituriterassi, ulkogrilli ja vene on mökkiasukkaiden käytössä.




• 